Sinne tänne Balilla - Amedin rannikko, Ubud ja Sanur

Kun nyt ehti viikko vierähtää edellisestä tekstistä, niin laitetaan kaikki loput balistelut samaan pakettiin!

Mamma-apina lapsosten kanssa Ubudin Monkey Forestissa

Amed

Lovinasta lähdimme siis taas auton ja kuljettajan voimin muutaman tunnin etapille kohti Amedin rannikkoa. Kilometrejä ei varmasti paljoa tule, mutta kyllä ovat nämä balilaiset tiet aikamoisia ja ajaminen kestää ja kestää ja pomppii ja pomppii. Ainakin tuolla syrjäkylillä. Tiet ovat sen verran kapeat, että ohittaminen on paikoin todella hankalaa, vaikka vastaan ei tulisikaan ketään. Ei vain meinaa mahtua ohi.

Matka Amediin ei tarjonnut juuri mitään erityistä nähtävää, paitsi paljon paikallisia kyliä ja merenrantaa. Ei pysähdytty edes valokuvaamaan yhtään kertaa matkan aikana. Amedin rannikolle saavuttaessa maisemiin liittyy tulivuoria, mm. Balin korkein tulivuori Mount Agung (3142m). Maisema kävi karummaksi, rannikko jylhemmäksi ja kivisemmäksi, vesi kirkkaammaksi, tie kapeammaksi ja ihmiset köyhemmiksi. Itä-Balin alue on saaren köyhintä ja paikalle saavuttuamme huomaamme myöskin, että alue on hiljaisinta kuin missään muualla tähän mennessä.

Ihana pikkukatti

Amedin maisemia

Takana siintää Mt Agungin tulivuori

Pilvet roikkuvat alhaalla

Kukko jyväapajilla

Gekkoakin nauratti

Balilainen soittopeli

Majoituksen olimme varanneet etukäteen, mutta sitähän ei vastaanoton pojat tienneet, sillä varausta ei löytynyt mistään. Muutenkin tunnelma oli sellainen, että meinasin karata paikalta alkumetreillä viereiseen, hienompaan hotelliin. Englanti oli heikkoa ja muutenkin meno outoa. Saimme kuitenkin pian kaksi huonetta, niin kuin olin varannutkin. Eipä hotellissa juuri muita asukkaita ollutkaan, joten ei ihme, että aiheutimme pientä säpinää vastaanotossa :) Huoneet olivat siistit ja isot, merinäkymät terassilta ja kaikki muutenkin kohdallaan.

Hotellin edustalla meri oli kivinen, mutta vesi kirkas. Vuokrasimme heti käyttöömme snorklausvehkeet seuraavaa päivää varten. Ensimmäisenä päivänä lapset harjoittelivat altaassa snorkkelien käyttöä. Ennen kuin ehdin mitään sanoa, Aapo ehti sukeltamaan pohjaan snorkkelit suulla ja tuli tietysti pian paniikissa pintaan suu täynnä vettä. Ensimmäinen kokeilu ei siis sujunut kovin miellyttävästi ja vaatikin aikamoista painostusta, jotta uskalsi vielä uudelleen laittaa maskit naamalle.

Snorkkelisetä

Sukellusharjoitukset altaalla

Naapurihotellillakin oli kiva allas :)

Arttu, merten valtias

Seuraava päivä meni snorklauksissa ja monelaista kivaa nähtiin merenpohjassa. Arttu ja Saara olivat lajissa tosi mestareita ja olisivat olleet meressä vaikka kuinka pitkään.

Illalla lähistöltä löytyi ihan muutama ruokapaikka, jossa saatiin murua rinnan alle. Poikkeuksetta olimme ainoat asiakkaat kaikissa paikoissa kaikkina aikoina. Paikalliset sanoivat, että ei ole paljon turisteja näkynyt, mutta odottivat silti toiveikkaina heinä-elokuuta, jolloin on paras sesonki. Kuitenkin olivat sitä mieltä, että viime vuonna oli paljon vilkkaampaa ympäri saarta. Eniten Balilla on australialaisia turisteja ja ainakin meille on tullut seuraavaksi eniten vastaan hollantilaisia. Hollantilaiset ovat saarelle turismin tuoneetkin melkein sata vuotta sitten, joten siinä varmaan syy.

Snorklailujen jälkeisenä päivänä vuokrasimme pari mopoa ja lähdimme kiertelemään lähiympäristöä. Aivan hulppeita maisemia tuli vastaan ja täytyy sanoa, että paljon olisi jäänyt näkemättä ilman tuota ajelua. Hinta oli alle 5 euroa kahdesta moposta päiväksi ja kypärätkin löytyivät kaikille. Näin hiljaisilla seuduilla mopon kanssa uskalsi liikkua ihan hyvin.

Moporetken satoa

Mammakin hyppäsi mopon puikkoihin

Juomatauko

Tuhannen ja yhden veneen ranta

Ubud


Perjantaina olimme taas varanneet kyydin maisemareittiä pitkin kohti Ubudin kulttuurikaupunkia, joka sijaitsee sisämaassa. Matkalla pistäydyimme Balin suurimmassa ja tärkeimmässä temppelissä, Pura Besakihissa, joka on rakennettu Mount Agungin rinteeseen. Sarongit päälle ja kiertelemään.

Pura Besakih

Hameporukat liikenteessä

Lapsia kiinnosti liukuleikit temppeliä enemmän...

Pura Besakihin jälkeen jatkoimme autolla vuoristoisia kinttupolkuja pitkin Lake Baturin reunamia myötäillen, mutta päätimme jättää käymättä sen rannalle rakennettuun turistikompleksiin. Kuskeilla kun on tapana viedä asiakkaat aina samoihin, kalliisiin ravintoloihin syömään, jossa kuskit itse saavat ilmaiset välipalat. Amedissa oli rahatkin käyneet vähiin, kun pankkiautomaatteja ei ollut lähimmän 45 minuutin ajomatkan päässä.

Yhteensä teimme kuitenkin noin 5 tunnin ajelun ennen kuin pääsimme perille Ubudiin.

Ubudissa meillä oli varattuna majoitus kahdeksi yöksi ja se meni nopeasti. Majoituksemme sijaitsi ihanan rauhallisella sijainnilla, mutta silti vain 5 minuutin kävelyn päässä keskustan ostoskadulta. Kävelyreitti kulki läpi Monkey Forestin, joka on kaupungin nähtävävyys. Apinat kulkivat valtoimenaan myös meidän kävelypolulla.

Apinalle tuli jano

Monkey Forest

Banaanien perässä

Ubud on kaupunki, jossa käsityöläisyys ja kulttuuri kukoistaa ja pienet putiikit tarjoavat mukavaa ajanvietettä ainakin aikuisille (tai ainakin naisille :)). Hopeaa, koruja, vaatteita, puutöitä, tauluja, gallerioita, kahviloita, ravintoloita - kaikki kätevästi käveltävässä kaupungin keskustassa. Taas ihan toisentyyppinen balilainen kaupunki. Ja monille paikka on tätänykyä tuttu myös elokuvasta ja kirjasta Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä, jossa Elisabeth Gilbert seikkailee poppamiehen opetuksessa.

Tyypillinen balilainen ovi

Ei naurattais, jos lapset pistäis tämän asetelman hyrskyn myrskyn!

Basaaritunnelmaa Ubudissa

Me käytimme aikamme tyystin kävelyyn ja putiikeissa pyörimiseen Monkey Forest Roadilla. Kaupoissa ei ole tullut liiemmin tällä reissulla aikaa vietettyä. Ostokset olivat vaatimattomat, mutta mukavaa ajankulua kuitenkin. Manikyyrit Saaralle ja jäätelöä ja pannukakkuja kaikille.

Mukava kaupunki myös lasten kanssa parin yön visiitille!

Sanur

Sunnuntaina taas auto ja ukko alle ja kohti Balin viimeistä kohdetta: Sanurin rantakylää. Valitsimme paikan sen perusteella, että ensimmäisessä majoituspaikassa tapaamamme hollantilainen perhe vietti täällä toisen lomaviikkonsa ja he suosittelivat meille paikkaa.

Perinteinen turistialue, etten sanoisi. Ranta-alue on parasta Balilla tähän mennessä, joskaan Balin rannat eivät vedä vertoja Thaimaan rannoille. Aaltoja ei oikeastaan ole, eikä myöskään surffareita. Vesi on kohtuullisen turkoosia, hiekka vaaleaa ja aurinkotuolipotilaita pötköttelee koko rannan matkalta. Mukavaa on se, että täällä on helppo kävellenkin liikkua, sillä Sanurissa on ihan oikeat jalankulkuväylät ja rannallakin kulkee 4km:n matkalla kunnollinen kävelyreitti. Pyöräilykin on mahdollista ja niitä vuokrataankin paljon. Ravintoloita ja krääsäkauppoja on paljon ja kokeilunhaluisille löytyy myös ruokatori, jossa voi syödä ne halvimmat, suurimmat ja parhaimmat sapuskat. Tästä onneksi saatiin vinkki myös hollantilaisilta ja nyt on ruokatorille laahustettu harva se ilta :)

Sanurin rantapromenadia

Sanur Beach

Ruokatorilla seurataan tiiviisti banaanipannukakun tekoa

Niin kiva kuin paikka onkin, niin millään ei vaan enää pysty nauttimaan tästä kaikesta. Ja ainakin omalta osaltani voin sanoa, että oli kyllä elämäni pisimmät 5 päivää täällä Sanurissa. Bali itsessään on ollut oikein monipuolinen matkakohde.

Meneillään on viimeiset tuntimme Balilla ja pimeän tultua lähdemme lennolle, joka vie meidät takaisin Singaporeen. Pari yötä siellä ja olisikohan sitten aika taas vierailla suosikkikaupungissamme Kuala Lumpurissa?