keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Äiti, koska ollaan perillä?

Ai missä perillä? Montakohan kertaa tuohon kysymykseen pitää vielä vastata seuraavan 9 kuukauden aikana? Jos ensimmäinen kuuden tunnin lentomatka antaa mitään viitteitä, niin puhutaan tuhansista kerroista!


Kaukasuksen vuoristoa ilmasta käsin.
First stop Dubai

Eilen se lähtö pitkälle matkalle vihdoin koitti. Viimeiset päivät ennen matkaa menivät kuin sumussa pakaten niin oman talon tavaroita vuokrauksen ajaksi kuin matkatavaroita rinkkoihin. 4 päivää ennen lähtöä päätimme nimittäin vuokrata vielä talomme ja se aiheutti hieman ekstrahommaa loppumetreille. Lopulta painajainen päättyi siihen, että valitsimme ja rynttäsimme viiden hengen tavarat kahteen 65 litran rinkkaan parissa tunnissa noin 10 tuntia ennen ensimmäisen lennon lähtöaikaa!


Huoli mukaan tulleista (ja erityisesti niistä mitkä ei tulleet mukaan!) tavaroista ei ole vieläkään hellittänyt, varsinkin kun monta puuttuvaa juttua on jo huomattu... Mutta mitä ei Dubaista löydy, sitä ei löydy mistään!

Eli eilen iltapäivällä 2.11. saavuimme helteiseen Dubaihin ja matka sujui ainakin perheen äidillä enimmäkseen pakkausväsymystä pois nukkuessa. Dubain kentällä passintarkastusjonossa sitten huomasinkin, ettei passeja löydy enää mistään. Taisin työntää passit ja liput koneeseenahtautumishötäkässä istuintaskuun ja sinneppä myös jäivät :) Eipä mitään, lentokenttäpoliisi järjesti passit takaisin oikeille omistajilleen alle kymmenessä minuutissa ja muina miehinä hiivimme takaisin olemattomaan jonoon. Eipä tarvinnut jonottaa. Täytyy skarpata seuraavilla kerroilla ettei tule sanomista!

Burj Khalifa

Hotelli meillä on vähän parempi kuin budjetti antaisi myöden, mutta ei ollut kovin edullisia tarjolla. Hotelli on sen verran uusi, että taksit eivät selvästi tänne kovin helposti löydä. Perille on silti päästy. Lähellä on yksi isompi ostari ja paljon ruokapaikkoja ja muita tarpeellisia putiikkeja. Metroasemalle on lyhyt, mutta kuuma kävelymatka. Tänään lähdimmekin metrolla liikenteeseen, kun päätimme mennä katsastamaan tämän hetkisen maailman korkeimman rakennuksen Burj Khalifan. Sen vieressä on järjettömän suuri ostoskeskus Dubai Mall, jossa vierähtikin kaikkinensa 7 tuntia. Se on aika pitkä aika ostoskeskuksessa, ainakin jos ostoksina on ainoastaan aurinkorasva, lyijykynät ja patterit taskulamppuun! Oli siellä kuitenkin Sega-teemapuisto, jossa vierähti tovi pelaten ja huvitellen erilaisissa huvipuistolaitteissa. Toinen suosikkipaikka olivat vessat, jossa automatisoidut hanat, saippua-annostelijat ja wc-pytyn huuhtelu innostivat useisiin vessavierailuihin.

Dubai Mallin ulkopuolella.

Huomenna jos jaksamme ajoissa herätä, niin voisimme käydä katsomassa rantaelämää. Aloitan myös selvittelyn auton vuokrauksesta, jotta päästään sunnuntaina naapurimaa Omaniin.

Nyt Parkkisten salakapakassa eli huoneessa 212 on Happy Hour eli oluttarjoilu rankan päivän päätteeksi ja sitten tuutumaan koko pesue :)

9 kommenttia:

  1. Nonni, kivat teille!
    Täällä sataa viistossa räntää :D

    VastaaPoista
  2. Olkaapas nyt tarkkoja niiden passien ja muiden tarpeellisten tavaroiden kanssa ;) Ihanaa lomaa Dubaissa, nauttikaa helteestä! Nimim. Vappulassa tuulee ja tuivertaa ja vettä tulee vaakatasossa... Kiva tämä Suomen syksy...

    T. S & J

    VastaaPoista
  3. Mahtavuutta! Tsemppiä, onnea, fiilistä, ihanaa, täällä ollaan hengessä mukana kun tarvotaan räntäsateessa bussipysäkille :) Kivoja kuvia muuten!
    Valpuri

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että olette perillä. Juuri tuossa saunan lauteilla teitä mietin että miten on mennyt. Mukavaa matkan jatkoa ja tosiaan pitäkääs huolta passeista yms. Ja muuten uusimmassa Pirkassa oli hyvä niksi teille: ulkomailla matkailessa kannattaa kantaa mukana 2 lomakkoa. Jos tulee varas niin antaa hälle sen lompakon joka on tyhjä...

    VastaaPoista
  5. Hei Tanja, samoissa maisemissa näköjään pyöritään. Me tultiin reilu viikko sitten Dubain kautta Nepaliin. Nää passihommat aiheuttaa meilläkin haasteita, huomattiin juuri, että Hessun passi on yhtäkkiä tullut hajoamispisteeseen. Näin Kathmandun Suomen konsulaatti on saanut meistä asiakkaan :-)
    Nepalissa on hulppeat maisemat, suosittelen, jos vain ehditte tänne päin.
    Ihanaa reissua teille!

    VastaaPoista
  6. Kiitos, hyva reissu tasta tulee vaikka alkuun vahan kangertelee :) Yritetaan pitaa varkaat talla kertaa loitolla niin hyvin kuin mahdollista. Ja kassakaapit on kovassa kaytossa.

    Nain Erika sun Blipista, etta talla suunnallakin on taidettu kayda. Nepal kuulostaa hyvalta! Viime joulumatkalla tutustuttiinkin Kathmandulaiseen perheeseen Langkawilla. Olivat tosi sympaattisia.

    VastaaPoista
  7. Mä jännitän täällä teidän puolesta. Nauttikaas nyt täysillä; täällä tosiaan on pimeetä ja kylmää. Pitäkää itsestänne huolta!

    VastaaPoista
  8. Missä teidän lapset käyvät muten koulua? Vai ovatko he kotiopetuksessa? Ja missä ovat ne loput 2 lasta, kun luin jostain että teillä olisi 5 lasta:)

    Olen 12 vuotias tyttö, asun Sveitsissä ja mullakin on blgi. Se on tämä:
    http://heppaplogi.blogspot.com/

    Tätä on TOSI kiva lukea!!

    -Hevoshullu P.

    VastaaPoista
  9. Meidän lapset käy kotikoulua eli me vanhemmat opetamme. Joka päivä ei koulua pysty käymään, jos ollaan pitkiä aikoja autossa tai lennoilla. Ovat nyt 4. ja 2. luokilla vasta. Lapsia on kylläkin vain kolme, mutta perhe on vanhemmat mukaanluettuina viisihenkinen.

    Kiitos blogilinkistä, kurkataanpas mitä sieltä löytyy :)

    VastaaPoista