lauantai 13. marraskuuta 2010

Kuala Lumpurista Australian Gold Coastille

Malesian lyhyt etappi loppui toissapäivänä, jolloin lähdimme Air Asian yölennolla kohti Coolangattan lentokenttää Australian Gold Coastille. KL:n viimeinen päivä sujui mukavasti, kun olimme saaneet hotellistamme myöhäisen check-outin ilman lisähintaa ja huone piti luovuttaa vasta kahdelta. Aamupäivällä ehdimme uima-altaalle ja iltapäivällä jätimme rinkat hotelliin ja lähdimme käymään ostoksilla Bukit Bintangin shoppailualueella. Alue oli tuttu jo viime reissulta, samoin KL Monorail -ilmajuna, jolla pääsimme Bintangille kätevästi. Etsinnässä oli pieni, pitkäolkaiminen laukku rouvalle, johon mahtuu lentokentillä pyöriessä sopivasti passit ja lentoliput ja rahat. Tähän saakka on toimittu kevyen päivärepun kanssa, mutta käytäntö on osoittanut, että toinenkin pikkulaukku tarvitaan. Laukku löytyi ja Artulle löytyi myös uusi korvakoru jälleen yhden kadonneen tilalle. Nyt on pojalla taas hieno timanski korvassa. Itse jos olisi saanut valita, niin korvassa loistaisi nyt vähintään jääkuution kokoinen timanttikimpale, mutta onneksi viisaat vanhemmat voivat päättää toisin!

  Lento lähti aivan ajallaan ja ainakin takapäässä konetta oli sen verran tyhjää, että meidän lapset saivat kaikki nukkua koko 8 tunnin lennon pitkin pituuttaan vapailla penkeillä. Se tiesi helppoa lentoa myös meille aikuisille, vaikka ei kovin pitkiä unia nukuttukaan. Se hyvä puoli on yhtälöllä halpalentoyhtiö + yölento, että kun ilmaisia ruokailuja ei ole, niin tarjoilukärrytkään eivät pyöri jatkuvasti käytävällä ja kun ei ole ruokailuja, niin ei ole myöskään vessajonoja! Halpalennon huono puoli tuli mieleen siinä vaiheessa, kun lentoemännät yrittivät epätoivoisesti etsiä muutamaan kertaan lääkäriä matkustajien joukosta jonkun sairastuttua matkalla, mutta eipä löytynyt yhtään. Ehkä lekurien ei tarvitse lentää halvimmilla vaihtoehdoilla... Halpalennollahan voisi toisaalta kuuluttaa putkimiestä tai sähkäriä apuun, jos tulee ongelmia vessan tai sähköjen kanssa :)

Bukit Bingtang, KL





Coolangattan lentokenttä sijaitsee Australian Gold Coastilla, joka on Brisbanesta noin 100 km etelään. Aikaero Suomeen on +8 tuntia. Gold Coast on 500 000 asukkaan merenrantakaupunki Queenslandissa, jolla on rantaviivaa noin 70km ja se jakautuu useaan eri ranta-alueeseen omine keskuksineen. Meidän majoitus sijaitsee Surfers Paradisen alueella ja olemme vuokranneet huoneiston viikoksi (2mh+olohuone+keittiö+2 kylppäriä+parveke) 20-kerroksisen talon kuudennesta kerroksesta. Talossa on ulko -ja sisäuima-altaat, tenniskenttä sekä grillausalue. Talon ja meren välissä on ainoastaan rantabulevardi ja näkymät kämpästä ja parvekkeelta ovat suoraan avoimet merelle. Aallot ovat tietysti suuret, niinkuin Australiassa kuuluukin olla ja sanoohan sen alueen nimikin - surffareita riittää. Meren ja aaltojen kohina on niin kova, että kun parvekkeen ovi on auki, ei tv:stä meinaa kuulla mitään. Nyt meillä on vihdoin omassa käytössä myös pesukone, kuivausrumpu ja kunnollinen keittiö, jossa tänään loihdittiin Aapon hartaasti odottamaa makaronimössöä. Kyllä maistui hyvältä 1,5 viikon ravintoloissa syönnin jälkeen!


Saara koulutehtavien kimpussa

Nakyma parvekkeelta

Tänään ehdittiin jo rannalle katsomaan menoa. Merenkäynti on sen verran kovaa, että uinti on sallittu ainoastaan kapeilla, lipuin merkityillä alueilla, hengenpelastajien koppien edessä. Merivesi oli sen verran kylmää, että meikämannea ei veteen saanut, mutta lapsia ei +22 asteinen vesi haitannut. Ilman lämpötila on sopiva +27. Maailman ihosyöpätilastojen ykköspaikassa auringolta on pakko suojautua huolella, sillä Queensland on juuri se alue, jonka yllä on Euroopan kokoinen aukko otsonikerroksessa ja ihon saa poltettua nopeammin kuin missään muualla.

Meidan majoitus, Capricorn One

Surfers Paradise
Surfers Paradise


Cavill Avenue, Surfers Paradise, Gold Coast

Isoa aaltoa odottamassa
Hengähdetään täällä hetki ja mietitään mihin sitten suunnataan. Lähistölläkin on hurjasti näkemistä ja tekemistä, joten varmaan auton vuokraus on pian järkevää. Teemapuistoja, elokuvamaailmoja, vesihuvipuistoja ynnä muita on alue pullollaan - niihin saa kyllä uppoamaan vuorottelukorvauksen jos toisenkin! Kesällä väliin jäänyt Linnanmäen reissu saadaan varmaan täällä kuitattua, vaikka lapsilla onkin pitkä muisti mitä lupauksiin tulee...




Nyt lasi kylmää australialaista valkoviiniä parvekkeella ja meren kohinan kuuntelua. Lapset ja Tapsa tekevät matikan tehtäviä :)
 
 
 

7 kommenttia:

  1. Virkistävää tarinaa olet taas naputellut. Tällä hetkellä voisin tulla piipahtamaan valkoviinille, isänpäivästä huolimatta. Pimeys tuntuu tekevän tehtävänsä meikäläisen mentaalipuolelle :O) Terveisiä koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Ihana lukea teidän reissusta. Sitä pääsee samalla pienelle matkalle itsekin. TV:stä tuli eilen just jotain ohjelmaa Surfers Paradisesta ja näytti kyllä siinäkin todella ihanalta paikalta. Jokos olette käyneet kokeilemassa surffausta? Se on kuule melkeinpä pakko, kun sillä seudulla kuljeskelette. Terkkuja ja halauksia!

    VastaaPoista
  3. Äääh... edellinen anonyymi unohti kertoa, että terveiset lähetti Jerry & co.

    VastaaPoista
  4. Siitä halpalentoyhtiöstä ja sähkäristä. Ei semmosta yhtälöä voi olla. A) ei ne sähkäriperkeleet ehdi mihinkään matkustaa, kun ovat aina töissä, eivätkä ennätä ees töitään tehdä (murinaa, kohta kuukauden jo odottanut yhtä korjaamaan termostaatin säätimen, mistä te ette siellä tiiä mittää..). ja B) niiden täytyy olla hyväpalkkaisia, koska laskuttavat niin törkeitä summia...
    Yhtä kaikki, hirmu kiva lukea kuulumisianne matkalta. Kunhan mä näitä vuoden lueskelen, niin jokohan sitä itsekin uskaltais kolme pientä pakata itsekin mukaan ja matkustaa johonkii..
    Terkkuja Lahdesta, toivottelee Sanna

    VastaaPoista
  5. Wow! Tosi kiva kuulla aussikuulumisia, tuli ihan vanhat ajat mieleen... :-). Ootteko seuraavaksi suuntaamassa etelää kohti vai käyttekö Brisbanen suunnalla?

    VastaaPoista
  6. Isanpaiva meni kylla taalla ohi, joten keskityin siihen valkoviiniin. Sanna kylla sita sitten jossain vaiheessa uskaltaa taas reissuun lastenkin kanssa, vaikka eipa nuo lapset itse juuri matkoille hingu - itsekkaiden vanhempien keksintoa kaikki. Lapset viihtyis aina parhaiten kotona.

    Jonna, Brisbanea kohti tasta lahdetaan perjantaina ja siita ylospain ajellaan rannikkoa pitkin. Surfersin alue on aikalailla nahty.

    VastaaPoista
  7. Aah. Täällä tulee huomenna lunta. Jos menette jossain vaiheessa Melbourneen, niin siellä majailee toinenkin Suomesta evakossa oleva lapsiperhe eli Kuroset. Sanokaa terkkuja! Voin antaa yhteystiedot jos vaikka haluatte sosialisoida, verkostoitua sun muuta.

    VastaaPoista