Edelleen Eteläsaarella - taas tuhat kokemusta rikkaampana

Vielä hengissä ollaan, vaikka blogiin ei ole kovin tiuhaan uutta tekstiä ilmestynyt! Kiirettä pukkaa lomalla ja maisemat on vaihtuneet taas tiuhaan kuluneen viikon aikana.

Lampaita riittää...

Parin viikon jälkeen Uusi-Seelanti tuntuu jo kovin kotoisalta paikalta. Tuntui oikeastaan heti. On paikkoja, jotka näyttävät ja tuntuvat siltä, että voisi ihan yhtä hyvin olla koti-Suomessa. Koivut järvenrannalla ja lupiinit teiden varsilla luovat jännän suomifiiliksen.

Mikä maa, mikä valuutta?

Päivillä on pituutta niinkuin Suomen kesässä auringon laskiessa vasta iltakymmenen maissa. Luonto on kuitenkin paljon monimuotoisempi mm. korkeuserojen vuoksi ja täällä Eteläsaarella, joka on tosi harvaan asuttua, on aika eristäytynyt meininki paikoitellen. Kaupungit ovat pieniä, kun suurin osa 4,4miljoonan ihmisen kansasta on pakkautunut Pohjoissaarelle ja kolmannes koko maan asukkaista Aucklandiin. Aivan huikeita maisemia ja tunnelmia on koettu ja kohta siirrytään katsomaan, miltä maan pohjoisempi saari näyttää.

Arrowtown - Te Anau - Milford Sound

Viime tiistaina Nissan Sunnyn nokka kääntyi viikon Arrowtownissa oleskelun jälkeen kohti etelää ja Te Anaun pikkukylää noin 170 km etelään. Asukkaita on vain noin 3000, mutta kylä vaikutti kyllä aika vilkkaalta matkailijoiden ansioista. Te Anau on tukikohtana monille reissaajille, jotka haluavat mennä kokemaan Uuden-Seelannin ykkösnähtävyyksiin kuuluvan Milford Soundin vuonoalueen.

Perhepotretti Te Anaussa

Aurinko painuu vuorten taa Te Anaussa

Meidän suunnitelma oli kutakuinkin sama kuin muidenkin puolenmiljoonan Milford Soundin matkailijan vuosittain ja se tiesi kahden yön yöpymistä jokseenkin epäilyttävässä motellissa. Kohta rupeaa jo naurattamaan tämä motellien kirjo - on aika monenlaista tullut nähtyä viimeisten viikkojen aikana! Tämä motelli muistutti lähinnä amerikkalaisista elokuvista tuttua maantiemotellia, jossa rikolliset lymyilevät pakomatkallaan verhot kiinni... Ainut erotus oli, että tämä ei ollut maantien varrella, vaan kylän ytimessä - jotain hyvää siis tässäkin. Meillä onkin kehittynyt oma luokitusjärjestelmä ja termistö majoituspaikoille, joten lapsetkin tunnistavat mihin ollaan menossa jos puhutaan esim. parin yön "pulkkomotellista" (pulkko on parkkiskielellä sonta eli kakka). Minkäs teet, kun rahavarat on rajalliset :)

Te Anaussa ei rantakävelyä ja ruokailua kummempaa tapahtunut, vaan energia säästettiin keskiviikkoista Milford Soundin matkaa varten. Matkaa Te Anausta Milfordiin tuli 120km suuntaansa, mutkaisella tiellä se tietää 2 x 2tunnin automatkaa. Milford Sound on osa Fiordlandin luonnonpuistoaluetta ja tie Milfordiin vie ensin läpi peltojen ja järvien ja saavuttaa jossain vaiheessa Fiordlandin vuoriston, jossa loppumatka mutkitellaan hurjissa vuoristomaisemissa, vesiputousten ja turkoosien koskien saattelemana. Näihin maisemiinhan rupeaa jo tottumaan! Matkalla oli useita näköalapaikkoja, joissa pysähdyttiin ihmettelemään aina vain upeammalta tuntuvaa Uuden-Seelannin luontoa. Vielä ennen perillepääsyä oli varmaankin lasten mielestä matkan kohokohta - 1,2km pitkä Homer-tunneli, joka vei yksisuuntaisena, täysin pimeänä ja jyrkästi alaspäinviettäen matkan vuoren läpi.

Matkalla Milford Soundiin

Vuorten keskellä mentiin

Odottelemassa Homer-tunneliin pääsyä, vasemmalla pieni pläntti lunta...

...mutta mittasuhteen näkee hyvin, kun katsoo kahta ihmistä lumiaukon kohdalla!

Mietteliäänä Milfordissa

Outo lintu

Milford Sound

Jylhät on maisemat

Samoin tässä

 Aikuisille kohokohta oli kahden tunnin vuonoristeily, joka oli varattu koko perheelle etukäteen. Olin valinnut vähän pienemmän Mitre Cruises -yhtiön laivan, jotta pääsemme lähemmäksi luonnonihmeitä. Hyvä tuuri kävi sään suhteen, sillä Milford on yksi maan sateisimpia paikkoja, jossa sataa noin 7m vuodessa. Meille aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko päivän. Hylkeet ja delfiinit kuuluvat yleensä vakionähtäviin tällä alueella ja mekin onneksemme näimme molempia ja paljon!

Hylkeet ottivat rennosti :)

Yksi pienempi, mutta upea vesiputous

Te Anau - Wanaka - Lake Hawea

Torstaina lähdettiin kotia kohti. Te Anau oli nimittäin kaukaisin paikka kotoa, missä tämän loman aikana tulemme käymään ja missä ehkä ikinä tulemme käymään! Eli tästä eteenpäin tullaan vain lähemmäksi :) Paluumatka kävi samaa reittiä Queenstowniin ja sen jälkeen kohti näkemättömiä maisemia Wanakassa ja sen liepeillä olevaa Lake Hawean kylää, josta seuraavan yön majoitus oli varattu. Ennakkoluokitteluista huolimatta motelli osoittautui ihanaksi keitaaksi upean järven rannalla. Wanaka oli myös ihana järvenrantakylä, jonka olivat kyllä muutkin huomanneet, sillä reissaajia oli jonkin verran. Moni onkin ruvennut tulemaan Wanakaan Queenstownin hälinöitä karkuun. Tosin ei siellä Queenstownissakaan ollut kuin 10 000 asukasta, mutta kaikki on suhteellista...

Tuhannen taalan näkymät motellihuoneesta

Kyllä, se oli vilpoista!

Illallakin riitti ihailtavaa

Lake Hawea - Haast - Franz Josef Glacier

Haweasta matka jatkui läpi upean vuoristoisen sademetsäalueen kohti Haastia ja sieltä länsirannikkoa pohjoiseen kohti Franz Josef Glacieria. Mielestäni tämä Haast Pass -nimiseksi tiepätkäksi nimetty matka oli jälleen uudenlainen ja vihreä, sillä etelämpänä on välillä aika karua ja kuivaa.

Glacierit eli jäätiköt ovat jälleen yhdenlaisia Uuden-Seelannin luonnonihmeitä. Ikijäätä tullaan sankoin joukoin ihmettelemään niin Fox Glacieriin kuin Franz Josefiin, joista jälkimmäinen on hieman suurempi. Eivät nuo kovin mairittelevan näköisiä olleet sumuisessa tihkusateessa, mutta jännittävää silti ajatella, että jäätiköt ovat olleet siinä kahden jääkauden ajan välillä laajeten ja välillä pienentyen. Saa nähdä sulavatko kokonaan pois vai tuleeko uusi jääkausi jossain vaiheessa, jolloin alueet taas laajenevat...

Jäätiköitä pääsee ilman oppaita vain 80-100 metrin päähän, joten sen lähemmäksi ei ollut meillä asiaa.

Franz Josefin likainen ikijää

Franz Josef - Hokitika

Parin sateisen päivän jälkeen alkoi uusi aamu taas sateisena, mutta päättyi aurinkoisesti Hokitikan miellyttävään pikkukaupunkiin. Illalla päästiin katsomaan ihania kiiltomatoja luolaan, mutta niistä ei kyllä kuvat onnistuneet. Suomalaisia tavattiin yön pimeydessä ja rupalteltiin myös vuorotteluvapaata viettävän pariskunnan kanssa mukava tovi matkavinkkejä vaihtaen. He olivat menossa etelään ja me pohjoiseen. Tapsa kävi pelaamassa golfkierroksen Hokitikan links-kentällä. Hintakaan ei päätä huimannut - green fee 20 euroa mailanvuokrineen 18 reiästä. Me muut jututimme tätä veijaria golfkentän vieressä :)

Jälleen yhdet fish&chipsit menossa

Hokitika - Nelson
Sunnuntaina edettiin pitkä harppaus länsirannikon Hokitikasta Eteläsaaren pohjoiskärjen Nelsoniin. Matkalla nähtiin Punakaikin Pancake Rocks-muodostelma. Tuuli ja vesi saa ihmeitä aikaan!

Pancace Rocks

Nelsonissa on vietetty rentoa elämää pari päivää ja huomenna siirrymme Pohjoissaarelle Wellingtoniin laivalla. Sitten aloitellaan joulun vietto!